Oli tosi kiva jutella matkalla kaikkea toisten tyttöjen kanssa kisajutuista ym. Ja olin erittäin postitiivisesti yllättynyt, kun toinen heistä asuu myös 4-vuotiaan tyttärensä kannsa kahdestaan ja meillä olikin paljon yhteisiä asioita arjesta jaettavana. Sovittiinkin, että lähdetään tässä yhdessä poseerauksia vielä hiomaan ennen kisoja ja otetaan tyttöset mukaan niin on toisilleen seuraa, kivaaa :)
Tässä parit posekuvat TöölöGym- salilta, älkää kattoko tukkaa ja naamaa :D
Helsingin reissulta palattiin joskus viien hujakoilla ja sitten kävin kotona nopsaa syömässä, kamppeet kasaan ja salille vielä rintaa, hauista ja lenkkiä vääntämään. Kehonhuollonkin tein ihan rauhassa kun ei ollu kiire enää mihkään (tavallaan :D ) ja olin aika poikki kun vääntäydyin kotia. Sitten pitikin jo rueta vääntämään v-lopun eväitä johon sain melkein 2h tuhrattua aikaa. Valmistelin siis seuraavan kahden päivän työrupeamaa Lappeenrannan RakuunaRockiin, johon lupauduin taas Facemakerin Johanna Loirin kautta. Oltiin promoamassa siellä tanssiryhmä Tigersin ja kahden muun tytön kanssa VIP-alueella, tarjoiltiin alkomahoolia ym. Oli kyllä ihan mukavaa, mutta aika rankkaa! En ollut varautunut ihan niin pitkään päivään. Pe:na tulikin seisoskeltua korkkareilla se 12h. Ja paleli aivan sikana! Oli kropalle tässä vaiheessa aika kova setti... No, la:na lähin sitten aiemmin kotia, että se meni jo hieman kivuttomammin ja tokana päivänä osasin varautua ja tumppasin ihan hulluna vaatetta päälle. Ruoka-ajat ei ihan toteutuneet tuolla dieetin mukaisesti, mutta ei siihen nyt maailma kaatunut. Kaija Koo tuli nähtyä ekaa kertaa livekeikalla, vaikka suuri fani olenkin, en ole aiemmin päässyt Kaijaa katsomaan. Tai saanut aikaiseksi.. Muut tytöt oli todella ihania tyyppejä, oli huippua saada tutustua heihin <3 Oltiinkin Viljan mummin asunnolla Lappeenrannassa muutaman tytön kanssa yötä, kun osa oli Kouvolasta, osa Helsingistä ja meikäläinen Jkl:stä. Siinä ehti hyvin turista jos jonkinlaisia tarinoita :) Osa lähti baariin, itse en jaksanut ja aamulenkki starttasi tietysti normaalisti :D Kävi myös ilmi, että olen hoitanut yhden näitten tyttöjen isovanhempia täällä Jkl:ssä kotihoitoaikana muutaman vuoden, nyt he ovat jo poisnukkuneita. Maailma on pieni, Suomi vielä pienempi..
Tässä tunnelmia festareilta :)
Tänään kävin hyvän ystäväni Emmin kanssa kaupungilla kahvilla, vaihtamassa viimeajan kuulumiset ja vähän shoppailemassa. Mukaan tarttui yks hihaton kollaripaita, kaulakoru, rannekoru ja kisasormus :) Rannekorutkin oon jo löytäny, vielä pitäis korvikset metästää. Bikinit on myös ihan viittä vaille valmiit, Heidi niitä on hoitanu, ei oo niistäkään tarvinnu ite stressata :) Kisaviikolla ja sitä edellisellä viikolla onkin haipakkaa ihan mukavasti! Töitäkään en niille viikoille kauheen paljon oo voinu ottaa. Asiat tärkeysjärjestykseen :D Onneks mun ihanat asiakkaat ymmärtää <3 On ripsienpidennystä, kynsiaikaa ja hiustenpidennystä ja ja ja sokerointia ja sit on vielä se rallikeikka kun meen sinne Mäkisen huoltoparkkiin johkin promotehtävään. Ne on kyllä ihan kivoja, oon tykänny =)
Vilja lähti mummin kanssa mökille ke:na ja tuli vasta tänään kotiin. Ei oltukaan ennen oltu näin montaa päivää erossa, ikävä oli valtava!!Tänään onkin ollut meno yhtä halailua ja pussailua. Voi kuinka rakastankaan tuota mukeloa <3
Oikein reipasta, ihanaa ja raikasta viikkoa kaikille lukijoille :)
<3: Sini







Ei kommentteja:
Lähetä kommentti